Aineetontakin pääomaa pitää osata mitata

Tulevaisuus on tiedon varassa

Ruotsalaisen Karl-Erik Sveibyn mielestä kaikkein huonoin tapa siirtää tietoa, on lukea kirja. "Ja toiseksi huonoin tapa on kuunteleminen."

Teksti: Raija Rautiainen, Tietoviikoo numero 12 1999

Kuva: Mauritz Hellström

Tohtori Karl-Erik Sveibyn mukaan yritys on aina menossa joko parempaan tai huonompaan suuntaan, staattista tilaa ei ole.

"Perinteiset mittarit eivät hälytä ennen kuin myynti alkaa laskea, ja silloin ollaan jo pahassa jamassa", Sveiby totesi Suomessa käydessään. Sveibyn mielestä siksi olisikin seurattava, miten yritys hallitsee omaa tiedon tasoaan, eli olisi katsottava sen aineettoman omaisuuden tunnuslukuja.

Kun pörssikurssit heilahtelevat, sijoittaja voi vain arvailla, mistä on kysymys. Hän on täysin riippuvainen siitä informaatiosta, jota yrityksen johto antaa. Ja yleensä se kykenee antamaan vain lukuja, jotka perustuvat menneisyyden liikevaihtoon.

Niinpä kirjanpitoarvon ja markkina-arvon eli osakenoteerausten perusteella määriteltävän päivän hinnan välillä saattaa olla valtava ero, jota kukaan ei kykene järkiperäisesti selittämään. "Intelin omaisuuden arvo on taseessa 29 miljardia dollaria, mutta sen pörssiarvo on 127 miljardia dollaria. Näiden erotus on näkymätöntä omaisuutta, jota laskentaihmiset kutsuvat goodwilliksi. Kukaan ei tiedä, mitä se on."

Sveiby sanoo yrittäneensä viimeiset viisitoista vuotta selittää, mistä tässä näkymättömässä omaisuudessa on kyse.

Hän on tunnettu ruotsalainen johdon konsultti, joka asuu nykyisin Australiassa. Hän on yksi ensimmäisiä knowledge management -ajattelijoita ja -toimijoita. 12 vuotta sitten hän esitti teoriansa, jossa hän kutsui näkymätöntä omaisuutta yrityksen älypääomaksi.

Sveibyn teoria juontaa juurensa käytännön työstä. Hän oli viisitoista vuotta osakkaana ja toimijana kustannusyhtiössä, joka teki Affärsvärlden-lehdestä menestyvän median. Hänen kirjansa Kunskapsföretag vuodelta 1986 on ensimmäinen teos tietoperusteisesta yritystoiminnasta.

Sveiby on luonut menetelmän, joilla päästään käsiksi tiedon johtamiseen ja aineettoman pääoman mittaamiseen.

Teollisen aikakauden käsitteet ja tapa ajatella eivät toimi enää. Tietoa ei hänen mielestään pidä nähdä työkalun luonteisena, vaan strategiana. Sveiby painottaa, ettei tieto-organisaatiota voi enää määrittää fyysisin perustein, vaan tiedon ja tietovirtojen mukaan. Aineeton pääoma, tieto, on se varallisuus, johon yrityksen menestys perustuu.

"Yrityksellä on kolmenlaista aineetonta omaisuutta: sen työntekijöiden osaaminen, asiakkaat ja oma organisaatio." Työntekijät suuntaavat organisaatiossa ponnistuksensa joko ulospäin asiakkaisiin, tai sisäänpäin toiminnan kehittämiseen. Sveiby pitää näitä toimintoja yrityksen tärkeimpinä rakenteina.

"Tuotannossa on enemmän kysymys oikeiden tietorakenteiden luomisesta kuin varsinaisen tuotannon luomisesta", hän toteaa uusimmassa kirjassaan "The New Organizational Wealth".

Hänen teoriansa pohjalta kehitettyjä aineettoman taseen periaatteita soveltavat ainakin ruotsalaiset yritykset Skandia, WM-Data, Telia ja Celemi.

Sveiby sanoo, että vastaava tapa lähestyä asioita on myös USA:sta lähtöisin oleva Balanced Scorecard -menetelmä.

"Ne molemmat mittaavat samoja asioita, asiakkaita, yksilöitä ja organisaatiota."

Kun Sveiby puhuu tiedosta, olisi erehdys luulla, että hän puhuu kirjatiedosta tai johonkin tietovarantoihin talletetusta faktamassasta. Hän tekee selkeän eron informaation ja tiedon välillä. "Informaatio on sanoja, tieto on teko", hän sanoo. Suurin erehdys, joka hänen mielestään voidaan tehdä, on se, että yritykselle elintärkeät toiminnot ja prosessit automatisoidaan.

"BPR ja best practices -käytännöt tähtäsivät juuri tähän. Ihmisten tiedot yritettiin saada haltuun, systematisoida tietokoneille ja sitten heille annettiin potkut. Muutaman kuukauden jälkeen huomattiin, ettei se ollutkaan hyvä idea. Systeemillä oli hyvä nimi, mutta se oli staattinen ja lopetti kehityksen."

Sveiby sanoo, että ihminen on dynaaminen ja muuttuva, ja vain hän voi käsitellä tietoa ja synnyttää uutta. Koneissa kulkee pelkkää informaatiota, joka sinällään on huono tiedon siirtäjä.

"Kaikkein huonoin tapa siirtää tietoa, on lukea kirja", hän täräyttää. "Ja toiseksi huonoin tapa on kuunteleminen." Niinpä hän teettää kuulijoillaan havainnollisen harjoituksen tiedosta, että heidän mieleensä jäisi edes jotain luennosta.

"Sulkekaa silmänne ja viekää etusormenne hitaasti kohti nenäänne ja koskettakaa nenänpäätä." Hiljaisuuden vallitessa kädet kohoavat ja etusormet koskettavat nenänpäitä.

Sveiby pyytää jokaista raportoimaan yksityiskohtaisesti naapurille, mitä tapahtui, kuinka nenä löytyi. "Miten voitte löytää nenänne, kun ette näe sitä?"

On selvää, ettei kukaan voi tyhjentävästi selittää, mitä tapahtui. Nostin kättä -selitys jo yksin vaatisi valtavan määrän esiselvitystä. "Kumpaa kättä käytitte? Kuka päätti käden käytöstä?", tiukkaa Sveiby.

Käden valinta on tapahtunut automaattisesti, siis alitajunta on tehnyt tämän valinnan.

"Kokonaisuudesta on vaikea puhua sanoin", Sveiby vahvistaa. "Tiedämme enemmän kuin voimme kertoa. Tieto omasta kehosta on parhaiten tietämäämme tietoa. Teemme päivittäin helposti monia asioita, mutta niitä on vaikea selittää."

Työmatkat ovat hyvä esimerkki tästä automaattisesta tekemisestä. Päätökset ovat niin itsestään selviä, ettei matkasta ole jälkeenpäin mitään tarkkaa kuvaa. "Emme säilyisi hengissä ilman tätä kykyä."

"Tässä ei ole kyse informaatiosta", Sveiby sanoo. Tämän hiljaisen, tacit-tiedon kohdalla mielessä kulkee bittivirta mielettömällä vauhdilla. "Sen sijaan tietoinen mieli on paljon hitaampi", Sveiby tietää. "Bittien määrä tietoisessa ajattelussa alitajuntaan verrattuna on yhden suhde miljoonaan."

Keskittymisen ja lukemisen prosessi on siis hidas, ja kun mieli ikävystyy, se kaiken lisäksi karkaa omille teilleen, josta sitä pitää vähän päästä paimentaa takaisin asian ääreen.

Siksi tiedon siirtäminen kirjallisesti tai luentojen avulla on vaivalloista ja hidasta. Ihmisten pitäisi saada tehdä itse, silloin tieto saa elää ja virrata vapaasti.

Sveiby nosti esiin muutamia ansiokkaita asiakastiedon rekisterijöitä maailmasta, muun muassa Benettonin, joka kykenee seuraamaan tuntien tarkkuudella myyntiään, ja hotelliketju Ritz-Carltonin, jossa asiakkaan tekemiset rekisteröidään todella huolellisesti.

"Tämä tietovaraston arvo ei kuitenkaan ole tietovarasto itse, vaan ne ihmiset, jotka sen informaatiota käyttävät." Osaamattomien käsissä talletetut tiedot ovat suorastaan vaarallisia, sillä niiden kömpelö käyttö voi nolata asiakkaan pahasti.

Kaiken kaikkiaan Sveiby totesi, että asiakkaat ovat todennäköisesti yritysten pahiten aliarvioima tietolähde. Asiakkailta yrityksillä olisi saatavana valtavasti aineettomia tuloja.

"Esimerkiksi beta-versioiden testaaminen asiakkailla on loistava esimerkki tästä. Asiakkaat testaavat ne ja yritys saat tiedon virheistä ilmaiseksi."

Asiakkaat tarjoavat yritykselle mahdollisuuden jatkuvaan oppimiseen yhteisissä projekteissa, heiltä saa tuoteideoita, uusien tuotteiden kehitys on mahdollista tuotekehitysprojekteissa, nimekkäät asiakkaat lisäävät tunnettuutta ja arvostusta, tyytyväiset asiakkaat suosittelevat yritystä muillekin...

"Mitä muuta konsultointi on kuin jo valmiiksi yhdelle asiakkaalle paketoidun ratkaisun myymistä uudelleen", Sveiby kysäisi.

Sveibylle eivät enää kelpaa vanhat käsitteet. "En ole tyytyväinen tiedon johtaminen (knowledge management) -käsitteeseen", hän sanoo. "Siinä tieto saa staattisen objektin merkityksen, vaikka se on luonteeltaan dynaamista."

Häntä ei myöskään enää miellytä pääoma-käsite tiedon yhteydessä. "Tieto ja pääoma käyttäytyvät aivan eri tavalla. Jos annat rahaa pois, menetät sen. Sen sijaan jo jaat tietoa, et menetä mitään. Kun annat satasesta puolet pois, tilanne on puolet ja puolet, mutta tieto ei jaettaessa puoliinnu vaan kaksinkertaistuu."